Javascript is currently disabled. To load the page properly, enable Javascript.Nokiboys ja Pirkanmaan Nuohouspalvelu yhdistyvät johtavaksi nuohousalan toimijaksi | Jatkaja Oy
Hämeenlinna, 25.11.2019

Nokiboys ja Pirkanmaan Nuohouspalvelu yhdistyvät johtavaksi nuohousalan toimijaksi

Nokiboys Oy on seitsemän toimintavuotensa aikana kasvanut Hämeenlinnan alueen johtavaksi nuohous- ja ilmanvaihtoalan yritykseksi. Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Jukka Matero on luonut erinomaisen yhteishengen, joka on näkynyt tyytyväisinä asiakkaina ja yhtiön jatkuvana kasvuna.

”Markkina on muutoksessa ja uskon, että aktiivisilla toimijoilla on markkinassa paljon voitettavaa. Tunnen Pirkanmaan Nuohouspalvelun ja arvostan heitä. Kuulin heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan ja ajattelin, että tuohon olisi hyvä lähteä mukaan. Haluamme viedä toimialaa eteenpäin ja yhdistymällä pystymme jakamaan parhaat käytännöt sekä panostamaan enemmän toimintamallien ja palvelukokonaisuuksien kehittämiseen”, kertoo Jukka Matero.

Nokiboys yhdistyy yrityskaupan myötä Pirkanmaan Nuohouspalvelun kanssa muodostaen Pirkanmaan ja Hämeen alueen suurimman yrityksen. Jukka Matero tulee jatkamaan Nokiboys Oy:n toimitusjohtajana sekä Hämeenlinnan alueen johtajana, liiketoiminnan kasvattajana ja yhteishengen varmistajana. Jukasta tulee samalla myös nuohouspalveluyrityskokonaisuuden vähemmistöomistaja Pirkanmaan Nuohouspalvelun aluejohdon rinnalle. JATKAJA on jatkossakin yrityksen pääomistaja.

”Markkina on vasta muutoksensa alussa ja on kiehtovaa olla mukana viemässä toimialaa eteenpäin. Olemme erittäin iloisia, että saamme Jukasta energisen ja idearikkaan yrittäjän jatkamaan hänen Hämeenlinnassa aloittamaansa kasvutarinaa yhdessä meidän kanssamme. Digitaalisuus on työkalupakissamme vahva ja hyödynnämme sitä aktiivisesti toiminnan uudistamisessa”, kertoo Mathias Calonius, JATKAJAn osakas.

Nokiboys Oy (www.nokiboys.fi) on vuonna 2012 perustettu nuohous-, ilmanvaihtojärjestelmien huolto-, öljypoltinhuolto- ja savu- ja ilmahormien korjauspalveluita Hämeenlinnan alueella tarjoava yritys. Yrityksen asiakkaita ovat omakoti- ja rivitaloasukkaat, taloyhtiöt, yritykset ja julkisen sektorin toimijat. Yhtiön vuosittainen liikevaihto on vajaa 1,0 miljoonaa euroa.

Pirkanmaan Nuohouspalvelu Oy (www.nuohous.com) on vuonna 1989 perustettu nuohous-, ilmanvaihtojärjestelmien huolto-, öljypoltinhuolto- ja savu- ja ilmahormien korjauspalveluita Pirkanmaalla tarjoava yritys. Yrityksen asiakkaita ovat omakoti- ja rivitaloasukkaat, taloyhtiöt, yritykset ja julkisen sektorin toimijat. Yhtiön vuosittainen liikevaihto on noin 1,0 miljoonaa euroa.

JATKAJA (www.jatkaja.fi) on kehitys- ja sijoitusyhtiö, joka mahdollistaa yrittäjävetoisen jatkuvuuden pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. JATKAJA osallistuu aktiivisesti yritysten jatkokehittämiseen ja sijoittaa pitkäjänteisesti. JATKAJAlla on mittava kokemus kasvuyrittämisestä, kansainvälistämisestä, uudistamisesta ja digitalisaatiosta.

Lisätietoja tarjoaa:

Jukka Matero
Toimitusjohtaja, Nokiboys
Puh. 050 520 7584
Email. Jukka.matero@nokiboys.fi  

Markus Huttunen
Hallituksen puheenjohtaja, Pirkanmaan Nuohouspalvelu
Puh. 0403573346
Email. markus.huttunen@jatkaja.fi

Uutiset
JATKAJA
Osoite
Bulevardi 5, 00120 Helsinki
Y-tunnus
2973750-8